• hepsis

Turvallinen, arkinen vuosi

2019 - Turvallisen arkinen vuosi. Aika vilkaista taakse, muistella menneitä ja haaveilla tulevasta. Oppia kuopista ja iloita onnistumisista. 


2019 vuoteen lähdettiin vähän jännitellen opiskelun merkeissä. Oli monenlaisia tunteita herättävää palata Ypäjän hevosopiston pulpetin ääreen yli 20 vuoden jälkeen. 

Luntakin tuli ja talvi ajettiin läpi tuulen ja tuiskun kera reippaiden ponikoululaisten. Pidettiin ponien kanssa  sennukursseja ja ystävänpäivän ajoja. Saatiin uusia poikiakin mukaan raviponiharrastukseen. Aloitettiin uusia ryhmiä, tutustuttiin uusiin oppilaisiin. 

VS-Poniraviliigan Camilla kävi aina kun lukioltaan ehti, mutta Comsu alkoi tottua ja oppia opettamaan uusia opetuslapsiaan. Sen vahvuudet oppiponina löydettiin ja sekin oli hyvä juuri omana itsenään. 

Talvi alkoi kääntyä kevääksi ja päästiin tiiminä mukaan jännittämään Rattolan tilan väen kanssa tulevien shettisvarsojen odotukseen. Etsittiin edelleen sitä kovin odotettua, isompaa kaviokaveria joukkoomme mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän millään.


Löysin joskus jo vähän tuttuksikin tulleita tuttavuuksia uudelleen, kun pääsin tutustumaan hienoimpaan näkemääni talliyhteisöön, Ai.Ka -tallin väkeen Ypäjän opiskelujen tiimoilta. Se oli opiskeluni antoisin päivä. Ai.Ka. Tallista huokui turvallinen, tervetullut ja rauhallinen ympäristö. Sellainen jonkalaisena toivoin meidänkin pikku ponikoulun näkyvän ja ennenkaikkea tuntuvan. 

Opiskelujakson loputtua oli virallinen lupa hevosavusteiseen toimintaan. Oli haikeaa jättää Ypäjän hevosopisto, jonne kiteytyi niin paljon omien nuoruusvuosien monenlaisia opettavia muistoja, jälleen taakseen.


Osallistuttiin eri tapahtumiin, joista OKRA taisi olla suurin. Olin niin ylpeä meidän ponikoululaisista ja poneista, jotka isossa tapahtumassa hienosti esittelivät osaamistaan ja porukkana toimivat yhdessä messupäivän läpi, poneista huolehtien.

Käytiin ilahduttamassa Docke-papan kanssa lapsia eri tapahtumissa ja tutustumassa toiminnallisen päivän tiimoilta Rattolan tilalla kummivarsojemme emoihin. Meidän tulevia Köyliön raviponikoulun korttikurssilaisia harjoitteli tulevaa kilpalupaleiriä varten ja jälleen kolme koululaistamme läpäisi P-ajolupakokeet. 


Pidettiin viimeiset PONIPOWERII -hankkeen ponipäivät ja -leirit, tehtiin retki Kylämäen hevostilalle monté-päivän merkeissä. Pidettiin ensimmäiset SRL:n merkkisuoritukset paikallisen 4H-kerhon kanssa. Kohdattiin surua kun toinen kummivarsamme siirtyi enkeliksi emonsa kanssa heti elämänsä portilla. Surua seuraa kuitenkin aina ilo, ja saimme olla mukana toisen kummivarsamme Rattolan Fazerinan ristiäisissä ja kesässä, oppien hevoselämän alusta.



Tehtiin ensimmäinen aikuisille suunnattu oma heppapäiväretki Hännilän tilalle, jossa sennut pääsivät toteuttamaan pieniä haaveitaan ♥

Saatiin toteutettua 2017 mainitut kehitystavoitteet ja päästiin haaveissa eteenpäin, kun pieni kenttämme laajeni täysimittaiseksi ja pikku ponibaana sai uutta reittiä metsäosuudesta. Taas vähän paremmat puitteet oppilaillemme harrastaa.


Vuoden kohokohdaksi nousi pitkäaikainen haave tehdä tätä toimintaa näkyväksi PONIPOWERII! -hankkeen avulla raviponiharrastuksen toiminnan esittelyvideolla.

Taakse katsoessa olen kiitollinen siitä, miten suurin osa meidän ponikoululaisista on kulkeneet mukana jo kolmanteen vuoteen, olen saanut ohjata ja opastaa heitä parhaan taitoni mukaan poniemme kanssa ♥ 

Joka kerta nämä nuoret vaikuttavat oppimisellaan sekä osaamisellaan minut ja se on yhtä aikaa parasta sekä vähän haikeaa. He pärjäävät vähitellen itse ja oma tehtäväni on silloin olla tukena ja apuna vain tarvittaessa. Siitä syntyvät kuitenkin ne omat onnistumisen tunteet, mikä on koko tämän toiminnan ydin. Ihailla sivusta itsenäisiä, osaavia ja toiset huomioivia taitavia lapsia sekä nuoria.

Ylpeä olen myös siitä, miten sennukurssimme rohkaisi uusia aikuisiakin eteenpäin. Syntyi mm. uusi C-ajolupalainen hevosenomistaja ja täyspainoinen raviharrastaja, sekä eräs perhe ponioppien perään toteutti  haaveitaan raviharrastuksesta ostamalla osan nuoresta suomenhevosesta, jonka parissa he nyt matkaavat kohti raviratoja. Mahtavat esimerkit siitä, miten koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan!


Vaikka edelleen ja aina kehittämisen varaa on eikä paikoilleen voi koskaan jäädä, on meillä täällä luonto, oma rauha, turvalliset puitteet, pienet ryhmät, timanttiset ponit ja parhaat oppilaat.


Tähän mennessä saavutetut asiat ovat lopulta hurjan isoja pienelle, itsenäiselle raviponikoululle, joka on kovin pienestä kovasti uskomalla, haaveilemalla ja yrittämällä kasvanut eteenpäin, hitaasti mutta varmasti. Ilman aivan mahtavan upeita, pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita, oppilaita ja heidän vanhempiaan tämä ei olisi ollut mahdollista.

Kiitos ihan joka ikiselle teistä, jotka olette olleet jollakin tavoin mukana matkassamme 2019.


Vaikka on paljon asioita jotka mietityttävät ja vähän jännittävätkin tulevassa uudessa vuodessa, lähdemme sinne luottavaisin mielin. Jatkamme yhteistyötä PONIPOWERII -hankkeen päätyttyä Metsämäen raviradan ja Varsinais-Suomen Hevosjalostusliiton, sekä tietysti Varsinais-Suomen Poniraviliigan kanssa. Yhteistyössä on korvaamatonta voimaa. 2017 meillä oli myös haave, joka jäi odottamaan toteutumistaan 2019 vuoden yli...


Uskallamme ehkä jo tässä vaiheessa paljastaa, että jos isoja mutkia ei matkaan tule, uudet, niin kovin odotetut ja kauan etsityt tiimiläisemme ja työtoverini saapuvat ponikoulullemme alkuvuodesta ♥

Opitaan kuluneesta, luotetaan tulevaan ja tehdään siitä yhdessä vähintään yhtä muistorikas kuin menneestä! Hyvää tulevaa vuotta juuri sinulle, uskalla toteuttaa ja toteuta ainakin se yksi haaveesi!

0 katselukertaa

Raviponikoulu
HEPSIS Team, Rusko.
hepsisteam@gmail.com /​044 3579 573

Lavamäentie 392, 21310 Vahto

  • Facebook
  • Instagram

Olemme Suomen Hippos Ry:n hyväksymä raviponikoulu

hopoti-logo-preview.png

Meillä voit maksaa myös kortilla!