Kuten kaikki varmasti jo tietää, raviharrastus on se omaa sydäntäni lähellä oleva harrastus. (No, koirapuolen harrastukset ovat myös, mutta nykyinen elämäntapa-ammatti-harrastus tahtoo syödä kaiken ajan jo vähän pakostakin.) Sain sähköpostiini Suomen Hippokselta kyselyn, jossa haluttiin kartoittaa mikä on johtanut siihen, että olen lopettanut raviurheilussa toimimisen hevosenomistajana, kasvattajana ja /tai harrastajavalmentajana. Tämä sai vähän hämilleen, koska olen uskotellut itselleni toimivani edelleen aktiivisesti raviharrastuksessa mukana raviponien kautta omistajana ja raviponikouluyrittäjänä. Kilpapuolella en mukana enää niin olekaan ja ehkä tämä vastaajalista oli valittukin sitä kautta. 2016 lähti viimeinen ravihevosemme taivaslaitumille. Vastasin siis kyselyyn puhtaasti sen oman raviharrastuksen päättymisen tiimoilta. Kyselyn taustalla oli varmasti vilpitön huoli raviharrastajien vähenemisestä. Meidän kaikkien raviharrastajien ja -urheilijoiden yhteinen huoli.
En kuitenkaan huomannut kyselyssä kohtaa "Millä tavoin raviurheilun tilannetta tulisi mielestäsi kehittää eteenpäin" - joka kuitenkin kai on se tämän hetken ydinongelma. Tätä olen myös itse paljon miettinyt, jo oman ammattini, yrittäjyyteni ja tulevaisuuteni kannalta. Kirjoitin siis kyselyyn siitäkin, vaikkei sitä varsinaisesti kysyttykkään. Tämähän taitaa olla se meidän intohimo, kommentoida aina jotain muuta mitä kysytään... ;)
Uusien harrastajien mukaan saaminen lajin pariin on vaikeaa, oli sitten kyse aikuisesta tai lapsesta. Mihin hän menee? Miten hän pääsee lajiin mukaan? Miksi ihan uusi, ehkä vähän jo kiinnostunut mutta raviharrastajakontaktia vailla oleva, tulisi raviradalle ensimmäistä, saatika toista kertaa raveihin? Mitä mukavaa fiilistä ravirata tarjoaa arkiraveissa uudelle, joka marssii pääporteista sisälle?
Meillä on tässä pikku ravikoulussamme käynyt niin aikuisia että lapsia, lapsia ja nuoria kuitenkin pääosin. Kaikkien juuri raviurheilusta kiinnostuneiden yhteinen viesti on sama; Raviharrastuksen pariin on lähes mahdotonta päästä.
Lapsille raviurheilua tuodaan esiin pääosin lajina jossa päätavoite on P-ajolupakurssi sekä kilpaileminen. Kuitenkin murto-osalla on mahdollisuus hankkia se oma poni jolla sitten kilpailla. Eriarvoisuus nousee tässä kohden korkealle.
Moni lapsista ja nuorista osallistuu kiirehtien, vielä jopa ehkä vähän hyvää harrastekokemustakin vailla kilpalupakurssille, vain huomatakseen, ettei se muuta tilannetta miksikään missään muussa kohden kuin tilastoissa. Tilastoissahan tämä näyttää hyvältä, taas xx määrä ajoi kilpaluvan vuonna xxxx, mutta IRL, kuten nuoriso sanoo, kentällä oikeassa elämässä se ei välttämättä harrastajamääriä nosta kun luotu mielikuva kilpaohjastajana ja tavoite raviurheilussa tyssää siihen sen ajettavan kilpaponin puuttuessa.
Raviurheilu mielletään siis voimakkaasti vain kilpalajina eikä hienona harrastuksena. Jos jotenkin harrastukseen pääsee mukaan, pitää vielä raivata tie kilpamaailmaan. Silloin vasta olet aito raviurheilija.
Kuten eräs aikuinen sanoi antaessaan kummityttölleen lahjakortin meille yhteiseen pieneen ravielämykseen: "En edes tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta harrastaa tätä, luulin että se on vain ammattilaisten ja miesten kilpalaji."
Tälle mielikuvalle pitäisi edelleen, ihan aikuisten oikeasti, konkreettisesti tehdä jotain jos harrastajiakin halutaan mukaan. Tarjota innostuneille se harrastemahdollisuus. Kun harrastajamäärät saadaan ensin kasvamaan, saadaan sieltä puolen myös varmasti voimavaroja ja uudenlaisia, parempia mahdollisuuksia kilpailutoimintaankin.
"En edes tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta harrastaa tätä, luulin että se on vain ammattilaisten ja miesten kilpalaji."
Ratsastuskouluissa voidaan järjestää omalla tallilla, kotikentällä, leikkimielisiä puomikisoja - mitä vastaavaa ravipuolella voidaan tarjota? Ratsastuspuolella voidaan tarjota yhteisöllistä, osallistavaa seuratoimintaa melkein jo kaikkien halukkaiden saataville omassa kotikunnassa ja kaupungissa, mitä ravipuolella on tarjota? Lapsille ja nuorille ravirataan sidottua ravikerho-toimintaa, joka taasen on sidottu pitkälti vapaahetoistoimintaan ja täysin raviradan omaan toimintaan sekä halukkuuteen järjestää tiloja sopivaan aikaan saataville ja rajata aluetta turvallisesti lasten ja nuorten käyttöön. Nämäkin asiat ovat kyllä täysin ymmärrettäviä, raviradoillakin on töissä ihmisiä työaikoineen ja alueella valmennetaan kilpahevosia, myös työkseen. Ei heiltäkään voida vaatia jo muutenkin tunteja vaativassa työssä, aina vain lisää. Vaatimusten sijaan pitäisi toimia yhdessä kehittämällä, yhteisen oman lajin eteen konkreettisesti toimimalla eikä rajaamalla ja sen myötä mahdollisuuksia edelleen poistamalla. Ravikerhojen lisänä sitten ne / me muutamat ravikoulut Suomessa, jotka toimivat omilla yrityspohjaisilla resursseillaan tulossidonnaisesti, vahvojen yhteistyötukijoiden kanssa tai yksin sitkeästi yrittäen, kummatkin nähdäkseni vailla yhteistä raviurheilun tukea.
Joten lyhyesti; Ravipuolella tulisi ymmärtää että harrastajat ovat oikeasti tärkeitä ja uusia ei tule ellei mahdollisuutta harrastaa ole. Voimia tulisi yhdistää, vaatimuksia vähentää ja konkreettista tekemistä kasvattaa, jatkuvien suunnitelmien, kiristyksien ja palaverien sekä kokoustamisien sijaan.
Itseni olisi yrittäjän näkökannalta paljon helpompaa toimia esm. ratsastuskoulumaisemmalla pohjalla, mutta olen pienestä asti kasvanut ravimaailmassa, saanut esimerkillistä oppia hevosten hyvinvoinnin, käsittelyn ja valmennuksen suhteen, kuulunut siihen maailman parhaaseen yhteisöön joka on kasvattanut minua ihmisenä paljon, ja tätä oppia sekä mahdollisuutta haluaisin sydämestäni jakaa ja jatkaa.
Hyviä hevosmiestaitoja, hevosen hyvinvoinnin tärkeyttä ja ennenkaikkea sitä mahtavaa yhteisöllisyyttä, suoraan kasvattavaa harrastusmahdollisuutta. Nämä ovat raviharrastuksen voimavara jota ei tulisi väheksyä vaan tukea ja ylpeästi nostaa esiin sekä tarjolle. Yhdenvertaiseksi ratsastuksen kanssa, meidän yhteisen intohimon, hevosien ja ponien vuoksi. Ja että on ihan ookoo myös harrastaa - ei ole aina pakko kilpailla jotta voit olla vakavasti otettava raviharrastaja.
Tuloista riippuvilla resursseilla ja tiukasti rajatulla alustalla se ei vain tässä, muutoin niin hienossa, mutta jo itsessään kovin haasteellisessa lajissa, ole ollenkaan helppoa.
